sunnuntai 27. tammikuuta 2013

Erilaisia pullia ja tomaattipuusteja

Sain ohjeen ja joitain tarpeita tammikuun sly-paketista suklaapulliin joten olihan niitä kokeiltava kun vähän kerennyt leipomaan sly:n paketeista. Otin käyttöön myös paketista saamani kestoleivinpaperin ja on parempi kuin aikaisemmat ostamani =)


Tein puolen litran normaali pullataikinan josta puolikkaasta tein näitä suklaa pullia. Eli siis kaulitse taikina levyksi ja leivitä hasselpähkinä-suklaalevitettä levylle, kääri rullalle, leikkaa ja asettele viipaleet viinerivuokiin (sain joulukuun paketissa), voitele, ripottele hasselpähkinärouhetta pullien päälle ja paista 200asteessa n.15min.

Puolikkaasta tuli sitten voisilmäpullia ja normaaleja pullia laskiaista varten odottamaan =)

Pullataikinan tein ilman munia, laktoosittomasta maidosta ja voitelin maidolla.


Olivat kyllä niin hyviä että ei mene kauaa kun teen uudestaan vaikka näitä jo laitoinkin pakkaseen =) Mieskin tykkäsi vaikkei ensin edes kokeilusta ollut innostunut :D


Olin joskus netistä löytänyt tomaattipuustien ohjeen ja nytten innostuin niitäkin kokeilemaan. 
Ohjeen löysin täältä. Pieniä määriä muuttelin.

Ohje jota käytin

Taikina:
5dl vettä
1,5 kasvisliemikuutioita (knorr)
1pss kuivahiivaa
1,5rkl siirappia
2dl ruisjauhoja
reilu 8dl sämpyläjauhoja
50g laktoositonta voita huoneenlämpöisenä

Täyte:
1 sipuli
2 valkosipulin kynttä
2prk tomaattipyrettä (pientä purkkia)
1dl vettä
mustapippuria, suolaa, sokeria, basilikaa, oreganoa

Pinnalle:
kauraleseitä, auringonkukan siemeniä (tammikuun sly paketista saatuja)

Voiteluun:
Laktoositonta maitoa

Tee ensin täyte. Hienonna sipulit ja kuullota niitä pienessä määrässä öljyä/voita pikku kattilassa. Lisää pyre vesi ja mausteet. Anna hiljalleen kiehua vähän aikaa. 

Kiehauta 1dl vettä ja liuota siihen kasviliemikuution palat. Lisää käden lämpöistä vettä (tulee sopivan lämpöiseksi kuivahiivalle). Lisää kuivahiiva, ruisjauhot ja siirappi ja vatkaa sekaisin. Lisää sämpyläjauhoja pikku hiljaa ja kun taikina vielä löysähköä lisää voi ja vaivaa se taikinaan. Lisää jauhoja kunnes taikina alkaa irtoamaan kulhon reunoista. Kohota liinalla peitettynä lämpimässä paikassa n.30min.

Jaa taikina puoliksi ja kaulitso toinen puoli ensin levyksi. Levitä puolet täytteestä, rullaa ja leikkaa kolmioita kuin tekisit korvapuusteja ja samoin paina sormilla kuin korvapuusteissa. Kohota liinan alla. Voitele ja ripottele pintaan siemenet ja leseitä. Paista uunissa 225asteessa n.12min (ettei puustit kuivu liikaa).


Näistä tuli hyviä, tosin mieheni mielestä liian pitsamaisia :D

1 kommentti:

Kerro vierailustasi ja kerro mielipiteesi :) Kiitos