torstai 22. kesäkuuta 2017

Hyvää Juhannusta!

Ihanaa Juhannusta kaikille!


Tein meille juhannuskakuksi koivun halko/kanto kakun =)

Kakku on 15cm halkaisijaltaan ja täytteenä on hyydytetty mansikka-täyte ja  kaakao kääretorttupohjasta leikattu kolme pohjaa alle, keskelle ja päälle. 

Täyte:
2dl vispikermaa
300g mansikoita soseutettuna
200g maustamatonta tuorejuustoa
0,5dl sokeria
2-3tl vaniljasokeria
loraus vetta
4 liivatetta
loraus sitruunamehua

Sokerimassasta päällynen,  reuna ja lehdet. Yksityiskohdat kaakaojauheella. Alla voikreemi.


lauantai 17. kesäkuuta 2017

SLY39 Rocky Road -jäätelö

Kävin eilen kaupassa ja ostin aineita helppoon jäätelöön jota tehnyt muutaman kerran. SLY:ni ehdotti Rocky Road jäätelöä joten sitä tein.

Perus jäätelömassa

6dl vispikermaa (tai kuten nyt tein 4dl vispikermaa 2,5dl vaahtoutuvaa vaniljakastiketta)
1 prk kondensoitua maitoa
0,5dl glukoosisiirappia (paketista saatua)

Vaahdota vispikerma (+ vaniljakastike) ja sekoita joukkoon kondensoitu maito ja glukoosisiirappi. Mausta haluamallasi tavalla. Kaada pakastuksen kestävään astiaan. Ja pakasta yön yli.

Rocky Road- jäätelö
3 Isoa Pätkis -patukkaa (sain paketista) 
Kourallinen vaahtokarkkeja pilkottuna saksilla (paketista)
Kourallinen hasselpähkinöitä karkeasti pilkottuna
2 pientä rasiaa Mini Smarties- karkkeja
Vähän pakastekuivattua vadelma murua

Sekoitin suurimman osan makuaineista jäätelöön ja pakastin jäätelöä muutaman tunnin ja sekoitin sitten lisäsin pinnalle loput. Ja jätin jäätelön yön yli pakkaseen. 

Päivällä sitten nautittiin jäätelö paketista saamista ihanista Ruusu- jäätelökupeista <3


Myöhäinen aamupala syötiin ja lapset saivat maku pillit maidon juontiin, kyllä maistui =)


Kukka penkkiin ihanasti metsämansikka levinnyt ja reilusti kukkia. Välistä kasvaa Liljoja =)
Punainen täplä on aurinkokenno ruusu joka kerää päivällä valosta energiaa ja yöllä siihen syttyy valo.
Sitten ihanat mummoni tekemät betoni raparperin lehti laatat ja rypy- allas linnuille, joka on kovassa käytössä =)

Raparperin vierestä huomasin että siellä on iso ja korkea pensas mansikkaa =)

perjantai 16. kesäkuuta 2017

SLY39 kesäkuun paketti, Jäätelöä....

Tänään saapui SLY39 kierroksen toinen paketti, aina sitä innolla odottaa milloin oma saapuu =)

Töiden jälkeen oli kiva paketti hakea, kun viikonloppukin, kun kotiin pääsen oli paketti heti avattava.


Paketista heti päällimäisenä oli ihana Ice Cream-kortti viesteineen =)
Ja pohjalla taas ihana Jäätelö-kirja jota aloin heti selailemaan :D ja kauppa listaankin tuli lisäyksiä, heh. 
Kaupassa kävinkin, kun isot lapset olivat syöneet (heillä kun jo lomaa ollut kohta 2 vko:a, pienet mummolassa Siilinjärvellä, tulevat la kotia).

Lisäksi paketista paljastui...
 ihania ruusu jäätelökippoja <3 (huomenna jäätelöä näihin)
Strösseleitä (pienet halunnevat jäätelön päälle)
Glukoosisiirappia (käytin jo, jäätelö pakkasessa tulossa)
Jäätelövohveleita (lomalla jos näitä käyttäis, alkaa juhannukselta kesäloma)
Vaahtokarkkeja (näitä jo meni parini ehdottamaan rocky road-jäätelöön, muutama suuhunkin)
Isoja pätkiksiä peräti 6kpl :O (jäätelöön meni puolet)
Sekä ihania maku pillejä (lapset nautivat näistä ehkä jo huomenna)

Kiitos Parilleni runsaasta ja erittäin mieluisasta paketista, tuo kirja laittoi heti inspiksen päälle ja jäätelö aineita kaupasta ostelin. Ehdottamasi Rocky Road- jäätelö pakkasessa ja huomenna meinasin sitä lasten kanssa maistaa :P 

Minulla siis alkaa kesäloma juhannukselta mutta siitäkin osa menee vanhimman lapsen rippijuhliin valmistautumisella ja leipomuksilla (15.7 juhlat). Ideoita vastaan otan mielelläni mitä tarjota ;)

Ihanaa kesää! Ens kuussahan jo paljastuksen aika :O

lauantai 3. kesäkuuta 2017

SLY39 ja toukokuun muistamiset, iltapala

Voi että mihin tuo aika kuluu, tietokoneella ei ole jaksanut pahemmin olla ja on unohtunut postata ihanat synttäri muistamiset, anteeksi Salaiseni sekä nami-hiiri emo.


Toukokuun SLY-paketissa tuli pariltani synttäripaketti jonka avasin synttäripäivänä (20.5).
Paketista paljastui ihanan pirteän värinen vihreä "kakkulapio", nyt vain odotteleen kokeilua kun kakun leivon. Kiitos Paljon parilleni <3 SLY-ringiltä kerkesi tulemaan kortti synttäreiksi, paketti saapui seuraavana arkipäivänä, kuva alla.
Ihana Synttärilahja saapui nami-hiireltä ja SLY-ringiltä <3
Paketissa oli:
 Mirror Glaze- peilikiilteeseen valmista kuorrutetta, vain lämmitys ja valmis käyttöön (pinkkiä <3 )
Tryffeleitä (odottaa vielä maistelua, erityisempään hetkeen)
Pitsiteippiä (tästä pitää keksiä jotain kivaa)
Ja Ihana leivonta lehti täynnä ihanan värisiä ja kauniita leipomuksia <3

Kiitos <3


Tällä viikolla tuli tehtyä iltapalaksi Feta-salaattia jumpan jälkeen ja kokeilin Toukokuun paketista saamaani mansikka balsamicoa sekä laitoin myös sitruunamehua paketista.
En muista kertaakaan käyttäneeni balsamicoa omiin ruokiini joten uusi tuttavuus, mutta hyvää, hieman sieltä mansikan makua tuli. Kiitos =)

eli salaatissa:
jäävuorisalaattia, kurkkua, mini luumutomaatteja, fetaa, auringonkukan siemeniä ja kurpitsan siemeniä, yrtti suolaa, oliiviöljyä, sitruunamehu (paketista) ja mansikka balsamicoa (paketista).


tiistai 16. toukokuuta 2017

Kesäkassi- vaihto

Heidi järjestää taas, Ilmoittautuminen taas menossa Kesäkassi-vaihtoon.
Mietin lähdenkö mukaan, ompa jotain odotettavaa ja mietittävää, sekä tekemistä.


Kuvaa klikkaamalla pääset lukemaan lisää.

Vitalis Roasted Mysli - Suklaa-pähkinä

Sain SLY39 ekasta paketista Vitalis Roasted Mysliä (suklaa-pähkinä) ja aamulla söin sitä turkkilaisen jogurtin kanssa.


Tosi hyvää ja kyllä jaksoi seuraavaan syömiseen asti hyvin =)
Kiitos parilleni!

maanantai 15. toukokuuta 2017

SLY39 alkanut ja eka paketti saapui

Tänään oli työpäivän aikana tullut sähköpostia että paketti olisi haettavissa, kunhan sain pinocchio-kakun paistettua (pidetiin kakku kahvit pojan synttäreiden kunniaksi mummoille ja mun sisaruksille ja samalla minun synttäreitä kahviteltiin, ovat lauantaina). Samalla hain meidän uuden grillin postista, se olikin iso paketti, 33kg ja en saanut ihan yksin autoon enkä ulos :D jos v-loppuna saisi sen kasaan =)

SLY39 Toukokuun paketti sisälsi:


Digestive-keksejä (perustaa juustokakuille :P)
Kolme hedelmää- marmeladi sekä mustaherukka-marmeladi
Tummaa suklaata (mitäköhän herkkua tästä keksis, suklaamoussea vaikka :P )
Balsamiviinietikka& metsämansikka (pitäisi tälle jotain keksiä, en ole käyttänyt, salaatinkastike?)
Sitruunamehua (tätä kuluu kesällä salaattien päälle)


Vitalis Roasted Suklaa-pähkinä mysliä (taidan aamulla syödä aamupalaksi)
Kesäisiä leppäkerttu-servettejä (servettejä on jo paljon kun muistais käyttää :D )
Ystävän Teetä (tätä voisi aamulla juoda)


Pieniä snack-tarjottimia (mitäköhän näille keksii kivaa)
Silikoninen patalappu (en omistakkaan kuin kankaisia)
Lahja minulle <3 maltanko odottaa lauantaihin :D
Kortti Salaiseltani <3


Ohjeita:
Limepikkuleipiin
Jäädykejuustokakkuun (kesää ajatellen)
Kasvispiirakka
Savuporotahna (niin herkkua)
Savulohitahna

Kiitos Salaiselleni ihanasta paketista <3 Ehkä v-loppuna jotain teen.

Kuten parini kortissa toivoi että tulis pian ne lämpimät säät, toivotaan että tulisi... Lämpöä jo enemmän kaivataan.

Mukavaa viikkoa ja kesän odotusta!

tiistai 18. huhtikuuta 2017

Uusi SLY kierros ilmoittautuminen alkanut!


Uudelle kierrokselle ilmoittautuminen alkanut! 23.4 asti voi ilmoittautua!
 Eikä voinut jättää välistä :D 
Kuvaa klikkamalla pääset lukemaan lisää.

sunnuntai 16. huhtikuuta 2017

Ihanaa pääsiäistä!

Tein taas mummolleni pääsiäiskakkuja


Pieni Mangojuustokakku, koristeltuna mangoruusuilla. Ohjeen oli mummoni löytänyt ruusuihin k-ruoka -lehdestä. Eli kuorimaveitsellä vuollaan syöntikypsästä mangosta ja suikaleista rullataan ruusuja. Itsellä noin kolme suikaletta per ruusu =) sitten vielä suklaarusinoita ripottelin päälle.


Lisäksi pieni mangojuustokakku passionkiilteellä sekä suklaalla tehdyillä pajunkissoilla.


Lisäksi tein meille kotiin samalla pieniä annoskakkuja. Mangojuustokakkuja passionkiilteellä joihin laitoin yhden mangoruusun ja suklaarusinoita :P


Äsken tein vielä pienen satsin töhnämunia kindermuniin. Suklaakerma (1dl vispikermaa, 50g tummaa suklaata. Vaahdota kerma löysäksi, sulata suklaa ja vatkaa kerman joukkoon. Pursuta.) Kaksi munaa koristelin passionhedelmällä. Kohta maisteleen.



Aviomies 40v

Rakas Aviomies täytti torstaina 40v. Eilen lauantaina tuli perhettä kahville.


Tein kullalle pienen tissikakun ja peppukakun. 
 3:sta Kääretorttupohjasta leikkasin Ikean  metalllisten kerskikokoisien kulhojen avulla 6kpl paloja ja 6kpl pienien Ikean metallikulhojen avulla paloja. Tein mansikka ja vadelma-täytettä ja hyydytin kakut Ikean kulhoihin. Eli 2 pientä kulhoa ja 2 keskikokoista kulhoa vuorasin kelmulla. Ohjetta  täytteeseen täällä, tein 1,5kertaisena. Päällis koristeet värjättyä sokerimassaa.

Idea ja ohjeet peppu kakkuun löytyy täältä!



Lisäksi kulta vei tiistaina viimeiseen yövuoroon työkavereille kakkua. Ohje täällä. Johon lisäsin suklaakuorrutteen tummasta suklaasta ja kermasta, ohje täällä.

Buzzador: Cheerios Kaura-murot

Pääsin pitkästä aikaa Buzzaamaan. Eli kokeilemaan jotain tuotetta ja kertomaan siitä muille.

Lisää tietoa saat täältä! Jos haluat mukaan, laita minulle sähköposti osoite niin laitan kutsun mukaan!


Eli sain kokeiltavaksi Cheerios Kaura muroja. Meillä kaikki tykkäsivät paitsi nuorimmainen.



Lisäksi paketissa tuli ohje sämpylöihin joita tein viikko sitten aamupalaksi. Olivat hyviä ja pysyivät pehmeinä paremmin kuin yleensä itse tehdyt sämpylät =)

#cheeriosbuzz17 #buzzador

Minea 5v

Nuorin tytär täytti 5v 15.2. Kuvia olen paljon laitellut Instagramiin nimimerkillä: redrose_82
Liian helppoa sinne nykyään laittaa eikä blogiin :/


Inspiraation kakkuun löysin instagramista. Yksisarviskakku =)
Normaali täytekakku joka kuorrutettu kermalla, pursutettu vaniljakreemijauheella jämököityä kermaa eriväriseksi värjättynä joista muodostuu yksisarvisen harja, sarvi ja krovat tehty grillitikkuihin sokerimassasta. Silmät pursutettu suklaasta.


Tosi suklainen kakku. Tytär halusi suklaakakkua.
Ohje täältä mutta vielä täytteen päälle tehty suklaakuorrutus tummasta suklaasta ja kermasta, ohje täältä. Tämä oli niin suklainen ja tahmea. Ei tarvinnut isoa palaa kun sokerin ja suklaa himo meni =)


Lisäksi tehty pieniä heritage-suklaakahvikakkuja (kaakaojauheella), kookosmaidolla ja munattomalla ohjeella. Ohjetta en nyt muista. 

perjantai 13. tammikuuta 2017

Mukiherkkuja mikrossa

Sain tammikuun SLY37 paketista Suolaiset Mukiherkku-kirjan ja olihan sitä pakko kokeilla kunhan kauppaan pääsi. Tänään olen ollut sairaslomalla (eilen auto meni lunastus kuntoon, liukas keli lähti "viemään" autoa töistä palatessa), mutta aamu meni töissä käydessä, romuttuneesta autosta hakiessa tavarat pois, vakuutusyhtiössä käydessä ja kaupassa. Selkäkipujen takia sairaslomalla.

Ekana kokeilin...


Mukin olisi oltava reilu 3dl (muumi muki oli hieman pieni).


Vuohenjuustoherkku & kirsikkatomaatteja (1 mukillinen)

1 muna
hyppysellinen suolaa
hyppysellinen mustapippuria
3rkl oliiviöljyä
1rkl créme fraîchea
6 tasaista ruokalusikallista vehnäjauhoja
2/3 tl leivinjauhetta
2 rkl pilkottua pehmeää vuohenjuustoa
2 hienonnettua kirsikkatomaattia (mulla miniluumutomaattia)
1 pala aurinkokuivattua tomaattia hienonnettuna
½ tasaista teelusikallista kuivattua timjamia

Vatkaa yhteen mukissa haarukalla järjestyksessä kananmuna, suola, pippuri, oliiviöljy, créme fraîche, jauhot, leivinjauhe, vuohenjuusto, kirsikkatomaatti, aurinkokuivattu tomaatti ja timjami. 
Ripottele pinnalle koristeeksi hieman lisää timjamia ja aurinkokuivattua tomaatin palasia. Kypsennä mikrossa 1min 20sek (800W). Ripottele kypsennyksen jälkeen vuohenjuustoa vielä mukin pinnalle.

Nauti heti!

Ihan hyvää mutta suolaisuutta kaipasi enemmän!


Parmesaanimukiherkku, rukolaa & oliiviöljyä (1 mukillinen)

1 muna
hyppysellinen suolaa
hyppysellinen mustapippuria
3rkl oliiviöljyä
1 tasainen rkl créme fraîchea
5 tasaista rkl vehnäjauhoja
2/3 tl leivinjauhetta
1 kukkurainen rkl raastettua parmesaania
2kukkuraista rkl hienonnettua rucolaa

Vatkaa yhteen mukissa haarukalla järjestyksessä muna, suola, pippuri, oliiviöljy, créme fraîche, jauhot, leivinjauhe, parmesaani ja rucola. Kypsennä mikrossa 1min 20sek (800W).
Lisää pinnalle rucolaa ja parmesaanilastuja. 

Nauti heti!

Tämä oli hieman parempaa mutta olisi voinut lisätä vielä lisää parmesaania.


Inspiraation sain kokeiluun vielä makeasta versiosta, johon etsin netistä reseptejä, yksi epäonnistui, mutta ohje täältä tuli hyvää ja suklaaöverit myös :D 

Mutakakku mikrossa 2:lle

1 muna
4rkl sokeria
3rkl rypsiöljyä
3rkl maitoa (käytin paketista kookosmaitoa)
3rkl tummaa kaakaojauhetta
4rkl jauhoja
0,5dl Nutellaa

Sekoita muna ja sokeri, lisää nesteet. Yhdistä kuivien aineiden kanssa. Lisää lipuksi joukkoon Nutella ja sekoita tasaiseksi massaksi. Kaada taikinaa 3dl mukeihin 3/4 täyteen. Kypsennä mikrossa 1min ja tarvittaessa lisää 30sek-1min. Pinnalta näyttää kostealta mutta sisältä ei ole joten kokeile tikulla. Tarjoile vaikka jäätelön kera (itsellä ei tähän hätään ollut mutta maistui silti hyvälle :P )

keskiviikko 11. tammikuuta 2017

SLY37 tammikuun paketti ja paljastus

Töistä kun pääsin katsoin puhelinta ja siellä oli sähköpostissa 2 viestiä että paketti haettavissa, nami-hiireltä ja smartposti-automaatti viesti =)

Olihan sitä paketti haettava kunhan lapset haki hoidosta ja kaupassa kävi.


Tämmöinen värikäs paketti automaatista tuli =) 


Paketissa oli:

Iso kasa vihreää teetä (teetä kuluu, vihreää vähemmän)
Punaista currytahnaa (tämä on hyvää kanakeitossa)
Kookosmaitoa (namia, liian harvoin tulee käytettyä, ei ole oikein ohjeita käyttöön)
Rakettispakettia (niin lapsuus tulee mieleen)
Marmeladeja (taidan lapsille antaa la herkkupäivänä)
Currya (tätä kuluu)

Ei tähän paketti loppunut...


...Nippu reseptejä, kookoskanakeitto, juuresrieskat joululaatikoista, värikas broilerikeitto, nopea lohi-chili-kookoskeitto, borssikeitto, broileri-kaalikeitto

Ihana kirja suolaiset mukiherkut. Tästä jo selailin reseptejä joita meinaan kokeilla pian =) Ehkä jo huomenna, jos jumpan jälkeen jaksan :D

Ihana kortti paljastuksella.

Parikseni paljastui Sari ElämääKeltaisessaPuutalossa -blogista, Kiitos Sari ihanasta kierroksesta ja ihanaa talven jatkoa ja kevään odotusta <3

Seuraavan kierroksen olenkin emoilemassa.

perjantai 6. tammikuuta 2017

SLY38 kierrokselle ilmoittautuminen alkaa huomenna!


Uusi kierros salainen leivonta ystävää alkaa pian ja ilmoittautuminen alkaa huomenna! 

Lisää voit lukea kuvaa klikkaamalla!

Allekirjoittanut toimii emona =)