keskiviikko 26. elokuuta 2015

Pikkuveli 30v

Pikkuveli täytti tänään 30vuotta ja ajateltiin äitin kanssa että jos minä tekisin kakut.

Olen jo jonkin aikaa halunnut tehdä "tissi"kakun ja nyt sain hyvän syyn sellaisen tehdä :D sekä ekaa kertaa tein sokerikreemiä kakkuun "tarttumapinnaksi"

Olen tässä innostunut myös paljon askartelemaan kartongista suklaa-kortteja yms. niin yks päivä keksin että pitäähän veljellekkin sellainen yrittää tehdä


Eli sisällä Fazerin suklaalevy =)


Tissi kakkuun tein sydän irtopohja-vuokaan 4munan pohjan. Olisi mahtunut 6:nkin joten tein vielä myöhemmin 3 munan kaakao kääretorttupohjan josta leikkasin keskelle sydämmen palasen. Tisseihin tein myös kääretorttu pohjan joista leikkasin kumpaankin 3 palaa kaikki vähän eri kokoisia (tein Ikean pienimpiin teräkulhoihin). Tein edellisenä päivänä "täytön".

Täytteet:

Täytemousse:
6dl vispikermaa
300g maustamatonta tuorejuustoa

Mansikkamousse:
1/2 täytemoussea
4 liivatetta
300g mansikkaa
3/4dl sokeria

Vadelmamousse:
1/2 täytemoussea
4 liivatetta
300g vadelmia
3/4dl sokeria

Vaahdota ensin kerma ja vatkaan joukkoon tuorejuusto. Jaa kahteen kulhoon ja laita jääkaappiin odottamaan. Laita liivatteet likoamaan ja soseuta mansikat. Ota 1dl mansikkasoseesta ja kuumenna se jotta voit sulattaa liivatteet joukkoon. Lisää sokeri mansikkasoseeseen. Kaada liivateseos mansikkasoseeseen ja lisää se sen jälkeen  toiseen täytemouseen. Laita kelmut ikeankulhoihin ja pohjalle käärispala jota hieman kostuta vedellä. Laita täytemoussea n.3rkl (reilua) / ikea kulho ja paina taas kääretorttu pohja päälle. Kaada loppu täyte sydän vuokaan jossa pohjalla kostutettu kakkupohja (toinen puoli kahtia leikatusta) ja laita kääretorttupohja päälle. Laita jääkaappiin. Tee vadelmamousse kuin mansikkamousse ja laita ikea kulhoihin moussea n.3rkl (reilua) / ikean kuppi ja loput kaada sydän vuokaan. Laita ikean kuppeihin kääris pohjat päälle ja kääri kelmu suojaksi. Laita sydän vuokaan toinen vaalea kakkupohja ja kääri kelmua päälle suojaksi. Laita kylmään.


Kuorrutin sokerikreemillä jonka ohje kinuskikissalta.

125g voita tai margariinia
1tl vaniljasokeria
250g (=4dl) tomusokeria
1rkl vettä

Pehmennä voi sähkövatkaimella notkeaksi. Lisää vaniljasokeri. Sekoita tomusokeri voin joukkoon vähin erin samalla vatkaten. Lisää lopuksi vesi ja vatkaa vielä hetken aikaa. Jos kreemi tuntuu liian paksulta ja levittäminen kakun pinnalle on hankalaa, voit notkistaa kreemin lämmittämällä sitä varovati mikrossa miedolla lämmöllä.


Ensiksi laitoin "ihonväristä" sokerimassaa (värjäsin valkoista ivorylla) koko tissien yli. Sitten punaista kuten kuvassa ja nännit vähän alle (tein edellisenä iltana kuivumaan, värjäsin ivorylla, pinkillä, punaisella ja ruskealla pastavärillä varovasti kerrallaan kunnes olin väriin tyytyväinen). Käsillä siloittelin pintaa ja vettä käytin vähän "liimana".


Sitten mustalla  sokerimassalla yksityiskohtia. 


Lopuksi kermanpursutukset ja toiseen tissiin tein numero 30 "tatuoinniksi". :D


Savuporojuustokakku josta aiemmin ohje blogissa täällä


PALJON ONNEA RAKAS VELI!!!


3 kommenttia:

  1. Voihan rinnat miten hieno kakku. Mahtoi velipoika olla tyytyväinen :)

    VastaaPoista
  2. Kiitos Outi =) kyllä heti kuvan fb:hen laittoi ja kirjoitti että "mulle tuotiin rinnat ja hymiön missä silminä sydämmet eli uskon että tykkäs :D

    VastaaPoista
  3. Ihastuttava, en ikinä osaisi itse tällaista tehdä. :D

    VastaaPoista

Kerro vierailustasi ja kerro mielipiteesi :) Kiitos