lauantai 19. heinäkuuta 2014

Muurikkapannu

Tänään ollut ihana päivä ja olen jotenkin ollut tosi rentoutunut ja saanut nautintoa päivästä monella tapaa =)
Olin viime viikolla tilannut Hobby Hall:sta meille muurikka-setin joka tuli tällä viikolla, ihastuin samanlaiseen viime kesänä porukoiden mökillä nin oli saatava oma =)


Mun kukka penkin liljat kukkiin, olin keväällä ostanut uusiakin mutta niistä vain 4 on noussut :( 
Nämä on vanhoja kun uudet ei vielä kuki, niitä odotellessa millaisia kaunokaisia niistä tulee =)


Aamupäivästä porukat tulivat käymään pikaiseen kun vanhimman tyttären nimipäivä oli.
Isän kanssa sit alettiin kasaamaan muurikka-setin jotta pääsin päivän ruokaa myöhemmin tekeen =) Ja pitihän käyttöönotto poltto tehä saman tien ;)
Tämän jälkeen teinkin päivän ruoan (jauhelihapihvit) jauhelihamassan jääkaappiin maustumaan. Aina välillä lueskellut pitkin päivää romantiikka-pokkaria (se on niin rentouttavaa ja ajatukset muualle vievää), isot lapset olivat paljon pienten kanssa. 


Jauhelihapihvit

1400g naudan jauhelihaa
1,5dl korppujauhoja
2dl ruokakermaa
1dl vettä
2munaa
2 sipulia
mausteita: paprikajauhetta, ripaus currya, jauhettua maustepippuria, rouhittua mustapippuria, aromisuolaa, suolaa, lihaliemijauhetta

Mittaa isoon kulhoon korppujauhot ja nesteet, sekoita. Anna turvota. Lisää munat ja mausteita niin että on vähän liika mausteinen/suolainen. Hienonna sipulit ja lisää korppujauhoseokseen. Lisää lihat ja vaivaa massa sekaisin. Anna maustua jääkaapissa n.1h.
Muotoile pihveiksi ja paista uunissa, paistinpannulla tai muurikkapannulla (kuten minä).

Nämä tarjoilin uusien perunoiden, salaatin ja kermaviili-kastikkeen kanssa :P

Lettutaikinan tein siinä klo.17:sta turpoamaan ja aloin paistaan puol.6 jälkeen. Oli niin ihanaa/rentouttavaa paistella ulkona lettuja auringon paisteessa, tosin ulkona kuuluva ja näkyvä ukkosen lähetyminen vähän huolestutti mutta hyvin kerkesin letut paistamaan ja kerkesin siivoamaan jäljet, laittamaan pannunkin jäähtymään seinän viereen sekä kerettiin syömäänkin letut ennen kuin enemmän alkoi jyrisemään ja vähän satamaan.


Muurinpohja lettuja

1L maitoa
3 munaa
0,5dl sokeria
1tl suolaa
 loraus öljyä
vehnäjauhoja

Riko munat ja vatkaa niitä vähän rikki. Lisää sokeri, suola ja öljyä. Vatkaa vähän. Lisää maito ja vatkaa. Lisää jauhoja pikku hiljaa aina vatkaten välillä kunnes taikina on jonkin verran paksuhkoa. Anna "vetäytyä" n.30min. Paista rasvan kanssa.

Nautittiin näitä iltapalaksi itse tehdyn mansikka-vadelmahillon ja kermavaahdon kera :P

Vielä rentoutumista tv:n ääressä kun lapset nukkuu ja vähän jos ottais jätskiä (itsetekemään) ja nauttis illasta yksin (mies töissä)  =)

2 kommenttia:

  1. Itsekin pitäisi mökille hommata uusi, kun yli 50-vuotias pannu meni viime kesänä jo 'entiseksi'. Muurinpohja letut teen itse hieman eri ohjeella. :) Ja muurinpohjaletut syödään oikean voin kera ;) tai ilman :D. Tosin kyllä meilläkin neidit hilloa lettujen väliin laittaa.
    Ja mielellään muuten taikina tehdä jo edellisenä iltana valmiiksi ja munat lisätä paistopäivänä.

    VastaaPoista
  2. Kuulostaapa teidän elo tunnelmalliselta <3
    Ihan rupeaa itelläki tekemään mieli kunnon muurikkapannua, vaikka koskaan en oo semmosta ite käyttäny :-D

    VastaaPoista

Kerro vierailustasi ja kerro mielipiteesi :) Kiitos