maanantai 19. toukokuuta 2014

Siskonpojan 2v. synttärikakku ja suklaamuffinssit (maidoton, soijaton)

Siskonpoika täytti 2v. keskiviikkona 14.5 ja sisko pyysi että tekisin kakun sinne ja suklaamuffinsseja pojalleen, sellaisia missä ei olis maitotuotteita ja soijaton pitää olla. Onneksi on ollut tiedossa jonkin aikaa millä tuotteilla pystyy korvaamaan.
Sisko halusi että kakun ei tarvitisisi olla erityisruokavalioon sopiva ja halusi samanmakuisen kuin omilla 30v synttäreillä oli. Erehdyksen ja nopean suunnitelmien muutoksen jälkeen päädyin käyttämään samaa kakkupohjaa kuin siskon kakussa, ohje täällä. Tein ma kääriksen jossa oli tuo täyte ja passionia hyytelösokerilla mutta täyte oli niin löysää ettei kääriminen onnistunut niin hyvin että olisi kakun siitä saanut (oli muotopuoli) joten syötiin perheen kesken melkein koko kääris itse. Tosin vähän sain siitä apua kakkuun.
Lennu%202v%20ja%20mansikkakakku%20004pp-
Eli tein käärispohjan ja leipävuoan vuorasin siitä leikatuilla paloilla, sitten tein mangoisen juustokakku täytteen. Puolet ekaksi vuokaan ja sitten passionia jossa 1rkl liivatenestettä ja loput täytteestä ja kansi päälle. Tuo osa on vasemmalla suurin osa ja kääretortulla jatkettu osa oikealla "päänä". Kakku on kumottu ja sitten leikattu "muotoonsa".
Lennu%202v%20ja%20mansikkakakku%20005pp-
Tämän jälkeen vatkasin 2dl virpikermaa johon laitoin 2tl sokeria, 1tl vaniljasokeria ja ½rkl vaniljakreemijauhetta (tämä vasta loppuvaiheessa vatkausta). Laitoin pinnalle tarttumapinnaksi ja hioman muotoilua varten. Sitten otin 500g Dr.Oetker valkoista sokerimassaa jonka värjäsin lehden vihreällä- pastavärillä sopivan vihreäksi. Kaulitsin massan "sopivan" pituiseksi ja leveäksi tai isommaksi kuin mato. Ja ison silokonisen kaulimen avulla laitoin kakun päälle, jonka jälkeen käytin käsiä siloittamaan kakun pintaa ja muotoja. Leikkasin "ylimääräiset" pois pizzaleikkurilla. 
Lennu%202v%20ja%20mansikkakakku%20010pp-
Tässä valmis kakku. Silmät samaa sokerimassaa ja tuntosarvet Pandan lakumix pussista. Suu piirretty elintarviketussilla (alareunaa vähän korjattu sokerimassalla kun kerma halusi tulla sieltä...) 
Lennu%202v%20ja%20mansikkakakku%20014pp-
Eka muotokakku päällystettynä sokerimassalla nopealla aikataululla ja suunnittelulla (juhlat ke14.5 ja kakun teko pyyntö tuli la10.5) niin aika hyvin onnistunut =)
Lennu%202v%20ja%20mansikkakakku%20025pp-
Tässä kakun sisältä kuva =) Tuo sokerimassa sopi tälläiseen kakkuun hyvin kun täyte ei makeaa niin kakusta ei tullut liian makeaa. NAM! Sisko oli tosi tyytyväinen kakkuun ja siskonpoika Lennukin tykkäsi vaikkei saanutkaan syödä.
Lennu%202v%20ja%20mansikkakakku%20013pp-
Tässä yhdestä muffinssista kuva =) Sisko halusi vähän koristeita ja toiveena muumi. Nopealla aikataululla sokerimassasta sai hyvin ja kävi eritysiruokavalioonkin kuten häntä joka sokerikuorrutetta. 
Tein tälläisella ohjeella. 12-17kpl
150g Keiju margariinia (laktoositon eli jossa ei ole maitoa eikä soijaa)
1½dl sokeria
2 munaa

3½dl vehnäauhoja
2tl leivinjauhetta
2½ rkl kaakaojauhetta
1½ dl kaurajuomaa
Vaahdota margariini ja sokeri. Lisää munat yksitellen vatkaten kunnolla jokaisen munan jälkeen. Sekoita kuivat aineet keskenään ja sekoita vuorotellen nesteen kanssa taikinaan. Jaa taikina muffinssivuokiin muffinssipelille 3/4 täyteen. Paista 225 asteessa n.15min. 
Nämä muffinssit kun eivät saaneet sisältää edes suklaata mutta silti ne olivat hyvän makuisia =) Maistoin kotona yhden kun olivat jäähtyneet muut sai synttärisankari itselleen.
Onnea vielä Lennu 2v!!!

1 kommentti:

Kerro vierailustasi ja kerro mielipiteesi :) Kiitos