perjantai 7. lokakuuta 2016

Punajuuri-vuohenjuustopiirakka

Sain eilen sly-lehti kirjeen ja HerkkuLeivonta-lehdestä löysin kivan kuuloisen punajuuripiirakan ohjeen jossa pohja on pinnalla =) Tänään sitten kokeilin tuota piirakkaa vaikka selkä ei loppujen lopuksi siitä tykännyt. 


Punajuuri-vuohejuustopiirakka 6-8 annosta

Ruistaikina
0,5dl vehnäjauhoja
1, 25dl ruisjauhoja
0,25tl leivinjauhetta
75g voita
1dl parmesaania raastettuna pienellä terällä
1-2rkl kylmää vettä

Täyte
500g punajuurta
200g hyvää vuohenjuustoa (käytin "liian" mietoa)
1-2rkl hunajaa
2rkl oliiviöljyä
2 timjaminoksaa (käytin kuivattua, ei maistunut paljoa)
suolaa, mustapippuria

voiteluun kananmuna

Yhdistä kulhossa ruistaikinan kuivat aineet. Palittele joukkoon voi ja nypi sekaisin jauhojen kanssa. Lisää parmesaani ja vesi, ja sekoita nopeasti tasaiseksi. Anna hetki levätä jääkaapissa. Kuumenna uuni 200asteeseen. Kuori punajuuret. Viipaloi punajuuret mandoliinilla tai terävällä veitsellä mahdollisimman ohuiksi siivuiksi. Leikkaa leipävuoan pohjalle pala leivinpaperia niin, että se peittää myös molemmat pitkät reunat ja menee reunojen yli. Asettele ensimmäinen kerros punajuuriviipaleita limittäin vuoan pohjalle. Mausta pinta kevyesti ripauksella suolaa ja mustapippuria. Lado toinen kerros samalla tavalla ja mausta. Murenna toisen kerroksen päälle vuohenjuuston palasia, riivi joukkoon timjaminlehtiä ja lirauta pinnalle hunajaa sekä oliiviöljyä. Jatka noin, kunnes kaikki raaka-aineet on käytetty. Taittele ylijääneet leivinpaperireunat punajuurisiivujen päälle ja laita painoksi jotain raskasta. Laita vuoka uuniin keskitasolle ja anna kypsyä rauhassa n.tunti riippuen punajuuriviipaleiden paksuudesta. Kokeile haarukalla milloin punajuuret ovat kypsiä. Leivo taikinasta kypsennyksen loppuvaiheessa kansi piirakan pinnalle. Voitele pinta kananmunalla. Ylimääräisestä taikinasta voit tehdä koristeita piirakan pintaan. Jatka paistamista vielän.20min, kunnes kuori on kypsä. Ota piiras uunista ja anna jäähtyä täysin. Nosta piiras vuoastaan kätevästi leivinpaperireunojen avulla tarjoiluvadille ja liu'uta leivinpaperi pois alta. Tarjoile suolaisena piirakkana.


Leikkaus pintaa.


Hyvää piirakasta tuli, olisi vaan vaatinut voimakkaampaa vuohenjuustoa jotta maistuisi muullekkin kuin punajuurelle :D 

 

1 kommentti:

Kerro vierailustasi ja kerro mielipiteesi :) Kiitos